Galleria
ranta

Rannan käyttö

Rantaviivan pituus on noin 100 metriä. Käyttökelpoista rantaa on pieni hiekkaranta, johon rakennettiin ponttoonien päällä kelluva laituri. Mökkikauppaan sisältyi myös soutuvene, joka on hyvässä käytössä kalastuksessa. Perheenjäsenten välillä onkin haasteottelu suurimmista kaloista: lajikohtaiset ennätykset   ja   henkilökohtaiset ennätykset. Tulevina vuosina on tarkoitus hankkia kanootti ja mahdollisesti myös moottorivene.

ruoppaus

Ruoppaus

Mökin yksi suurimpia puutteita on rannan mataluus ja oikeastaan koko lahden mataluus; varsinkin syksyllä matalan veden aikana. Tämän ratkaisuksi hankittiin rantaruoppaaja. Ajateltiin, että muutama vuosi ruoppausta ja muta olisi poissa. Tehtiin ruoppaajalle parista tukista lautta ja aloitettiin homma. Pari ensimmäistä vuotta ruopattiin sieltä sun täältä. Mullasta tehtiin puutarha ja perunamaa. Oli kuitenkin syntynyt iäisyysprojekti, joka vaati systemaattisempaa otetta. Tehtiin mutamonttu ja ruoppaajalle uusi lautta ja aloitettiin uimarannasta. Märkä muta kuivatetaaan mutamontussa ja multaa käytetään mm. nurmikon tasaukseen. Ylijäämämulta kasataan mäeksi mutamontun viereen. Uimarannan tavoitesyvyydeksi asetettiin 1,5m, jotta se olisi uimakelpoinen myös matalan veden aikana. Tavoite on jo osittain saavutettu.

Anna palautetta ja lähetä viesti vieraskirjaan